Kouluikäisen lapsen ja nuoren tasapainoiseen tunne-elämän kehitykseen kuuluu mm. realistinen käsitys itsestä ja ympäröivästä maailmasta, kyky muodostaa ja ylläpitää ikätovereiden kanssa sosiaalisia suhteita sekä kokemus oman käyttäytymisen hallinnasta.

Lapsen tunne-elämän vaikeudet ilmenevät lapsen käyttäytymisessä tai olemuksessa, kuten raivareina tai ahdistuneisuutena. Kun lapsen tunne-elämään liittyen herää huolta, on hyvä pohtia:

• Kuinka kauan lapsen hankala olo on jatkunut?
• Onko se päivittäistä?
• Kokevatko vanhemmat voimattomuutta lapsensa tunne-elämästä tai käyttäytymisestä?

Ensisijaista on asettua kuuntelemaan lapsen ajatuksia, ja hänen näkemyksiään tilanteestaan. On tärkeää, että kodin ja koulun aikuiset keskustelevat havainnoistaan ja miettivät, miten lasta voidaan auttaa. Lievemmät tunne-elämän tai käyttäytymisen pulmat, suru, pelot ja ahdistus voivat korjaantua ja helpottaa ilman ulkopuolista apuakin, jos ne ovat reaktio perheen tai ympäristön tilapäiseen stressiin. Mikäli tilanne ei helpota, koulun oppilashuollon henkilöstöä voi pyytää mukaan arvioimaan ja selvittämään tarvittavaa tukea. Lisäksi he voivat arvioida, onko tarvetta etsiä apua muista palveluista. He tietävät, minne ohjata ja miten näihin palveluihin pääsee.

Lapsen tunteiden voimakkuus ja lapsen ilmaisukyky vaihtelevat lapsen iän, vireystilan ja aikaisempien kokemusten myötä. Lapsi ilmaisee tunteita usein käyttäytymisellään. Tavallinen keino paeta hankalia tunnekokemuksia on hukuttaa tunteet toimintaan (esim. koulussa häslääjä). Vanhemman on hyvä ajatella, että tunne tulee, kun sille on jokin syy. Tilanne ei pakota toimimaan, mutta käyttätymisen syitä kannattaa tutkia: onko lapsen elämässä jotain, jota kannattaisi pyrkiä muuttamaan?

Mitä kotona voi tehdä
Miten koulu auttaa
Mistä muualta apua

Lue lisää:
MLL
Mieli, lapset ja nuoret